You've woken up the demon in me

Mun oli tarkotuksena kirjottaa jotain hassuasyvällistähöttöä teille, mut laitanki vaan muutaman kuvan. Nääkin on jo mun facen puolella nähty, anyway.

 Kivaa kesää kaikki, mulla on ainakin tähän asti ollut helvetin hauskaa! ♥

Never gonna fail, if you fall you get up

Vähän on tää kirjottelu taas jäänyt, ei oo ollu voimia purkaa pienimpiäkään ajatuksia tänne. En oo purkanut niitä oikeastaan mihinkään, ainakaan onnistuneesti. En oo ollut koulussa viikkoihin. Kaikki on tuntunu kaatuvan päälle enkä oo pystynyt mihinkään. Onneks on mahdollisuus korvata nää kaikki koululle, muilla alkaa perjantaina kesäloma niin mä menen vielä kesäkuuks kouluun.

En jaksa miettiä pidemmältä mitä tässä on tullu tehtyä, ei varmaan mitään oleellista. Perjantaina menin pitkästä aikaa käymään äitillä ja viikonlopuks lähettiinkin sitten Tampereelle. Mentiin siitä suoraan mökille, oli ihanaa oikeesti vaan maata ja ottaa aurinkoa nyt ku on viimeinkin tarpeeks lämmin! Vituttaa vaan se etten saa itteeni minkäänlaista väriä vaikka kuinka makoilisin tuolla. Oli kiva olla kerrankin jossain muualla ku aina vaan kotona päin, ees muutaman päivän. Eikä ees haitannu vaikka melkein koko aika menikin lapsen vahtina, mä en tosin oo tän jälkeen mikää mato onkien ystävä...

Osaan pitkästä aikaa nauttia siitä että oon yksin kotona. Puran ajatuksia ja höpötän kissalle tyhmiä, koitan saada asioihin selvyyttä. Oon tullut siihen tulokseen et mun ei oikeesti pitäis ees yrittää kehittää ihmissuhteita, on tullu häsättyä taas liikaa ja pilattua kaikki. Ei mitään peruuttamatonta, mut mulla ei vaan oo mitään käsitystä miten jatkaa tästä eteenpäin. Haluisin niin paljon pyytää anteeks muutamalta ihmiseltä joita oon kohdellu väärin viime aikoina, oon ollu kärsimätön ja tyhmä. Uskon että jos luette tätä niin tunnistatte itsenne ja toivon että ette vihaa mua ihan hirveesti.

Never give it up never fall never drop
You gotta give it up to the beat of your heart
And if you don't we take it from the start
Going up to the top
Never stop
Never gonna fail if you fall you get up

Save me from this madness

Viikon aikana on taas tapahtunut paljon, melkeimpä liikaa. En osaa taas käsitellä asioita. Tajusin miten pienestä kaikki voi oikeesti olla kiinni, miten äkkiä kaikki voi olla loppu. Jos oon jotain tästä viikosta oppinu niin sen ettei pitäis luovuttaa, ikinä. Vaikka oonkin taas ihan rikki, yritän ees uskoo siihen et nyt on tulossa jotain parempaa. Vihaan sitä että musta ollaan huolissaan, vaikka itse mä oon senkin aiheuttanut.

I tear my heart open, I sew myself shut
My weakness is that I care too much
And my scars remind me that the past is real
I tear my heart open just to feel

 I can't help you fix yourself
But at least I can say I tried
I'm sorry but I gotta move on with my own life

Turha postaus mut ei mulla oo oikein sanottavaa. Tuntuu että pitäis laittaa tää blogi taas tauolle, en tiedä. Katotaan mitä käy. Kesä tulee olkaa ihmiset onnellisia :---) !

See me falling yeah down and lonely, hear me screaming

Päätin tänään kirjoittaa kirjeen vaikkei varmaan pitäisi. Tehdä selväksi asioita mitä ois pitänyt jo aikaa sitten, vuosia sitten. Ikävä on liikaa ja haluisin pyytää edes osaa tästä anteeks. Ei se tuu mitään muuttamaan, tuskin tuun sitä koskaan edes lähettämään. Mut tää on jo alku, mun ajatukset on selkeemmät. Kenenkään ei pitäis paeta menneisyyttä, ne haavat aukee aina uudestaan jos niille kipeillekkin asioille ei oikeesti tee jotain.

Mulla on muutama isompi postausidea, yks niistä on kaveripostaus jota oon kirjotellut jo oikeesti kohta vuoden. Kahen viikon päästä tulee vuosi tän blogin perustamisesta, hui. Ihme että oon oikeesti jaksanu kirjotella tätä, yleensä tällaset asiat unohtuu multa. Tänne on helpompi purkaa asioita, vaikka aika usein jauhankin täysin samoja asioita eri muodossa. Niin kauan kun niistä kirjoittaminen tuntuu hyvältä niin se on mun mielestä okei, vaikka olis 10 postausta peräkkäin samaa paskaa. Anyway, jotai fiksumpaa tekstiä tulossa toivottavasti jo viikonloppuna. :--)

What if I never hold you, or kiss your lips again

Tänään mä päätin unohtaa ne ihmiset jotka eivät mulle kuulu, 

ne jotka eivät anna itsestään mitään, ne ketkä tuottaa vaan ikävää. 

Mä päätin että musta tulee onnellinen.

Täydellisyyttä on istua auringossa kerrostalon katolla, 

polttaa ketjussa ja huutaa puluille Hanoi rocksia. 

Tai toisen päivänä istua samalla paikalla ja puhua sen tärkeimmän kanssa kaikki asiat 

niin kuin ei oltais nähty ikuisuuteen.

Eikä se haittaa jos vanhemmat lasten kanssa katsoo vinoon, 

kuusen alla on hyvä olla. Kevyt päivä känni on jees, rappioituminen vei rahat.

 Mulla on maailman parhaat naiset mun ympärillä.

My love is like a fucking disease

Oon ollut viimesen viikon oikeesti vaan kotona, ja tajusin nyt vasta miten paljon tässä on päivät menny eteenpäin. Tuntuu että oisin mukamas koko ajan tehnyt jotain mut tarkemmin ajateltuna en ole. Täällä on koko ajan ollut ihmisiä piristämässä ja illat on olleet aika...mielenkiintosia. Nyt vois tosissaan alkaa ryhdistäytyy tän kaiken kanssa ja palauttaa esim. normaalin vuorokausirytmin. Mitä nyt taas tänäänkin menin aamulla kaheksalta nukkumaan ja heräsin siinä puoli viiden aikoihin. Huomenna jatkuu koulu, jos sillä sais vähän rytmitettyä.

Oon viimeaikoina huomannut sen miten paljon kaikki vanhat asiat vaikuttaa edelleen mun itsetuntoon ja käyttäytymiseen. En uskalla sanoa asioita suoraan, pelkään että romahdan. Tiedän ettei tästä tuu mitään jos vaan ajattelen samat asiat sata kertaa päivän aikana, enkä tee niille mitään. Vihaan ihmissuhteita, koko ajan turhaa draamaa pään sisällä.

 Mulla ei taaskaan ollut mitään järkevää sanottavaa, heittäkää mulle haasteita tai postausideoita. Toteuttaisin niitä oikeesti mielelläni :3

Cut my life into pieces
I've reached my last resort
Suffocation
No breathing
Don't give a fuck if I cut my arm bleeding

Do you even care if I die bleeding
Would it be wrong
Would it be right
If I took my life tonight
Chances are that I might

We dont belong

Tuntuu ettei mikään mee niinku pitäis, osaan sotkea asiat. En edes jaksa miettiä miten nousta tästä, asiat joko järjestyy tai sitten ei. En mä tiedä mitä itse ees voisin tälle kaikelle tehdä, en kai mitään. Oon pilannut taas luottamuksen mulle tärkeimpään, enkä usko että saan sitä tällä kertaa takaisin.

Oon taas pitkästä aikaa kirjotellut omaks ilokseni, mutta en oo valmis julkasemaan niitä edes täällä blogin puolella. En muistanu miten helpottavaa on muuntaa tunteet toiselle kielelle, toisen sanoiksi. Oon löytänyt edes jotain millä paeta kaikkea, kun muu ei enää auta.

Oon saanut muutaman ihmissuhteen korjattua, siinä missä muut on vaarassa hajota. Silti oon onnellinen siitä että asiat on oikeesti saatu puhuttua läpi ja kaikki on paremmin kun hyvin siltä kannalta. Tietyt asiat mua hämmentää enemmän kuin ehkä pitäis, mutta luulen että nekin selviää. Kun vaan jaksaisin antaa aikaa itselleni ja muille.

One last lie could be the worst

Pää räjähtää. Liikaa ajatuksia ja asioita mitä pitäis tehdä ja mitään en saa tehtyä. Muistin just muutaman asian mitkä mun olis koulun suhteen pitäny hoitaa jo muutama kuukausi sitten ja luultavasti nyt on liian myöhästä. Stressaan liikaa. Mulla on tänään näyttö ja pelottaa ettei siitäkään tuu mitään. Vituttaa niin paljon edes mennä sinne, mun mielestä se on aika jännä et ensin lupaillaan kesätöitä ja sit sanotaankin et kaikki paikat on täytetty jo viime kuussa.. Eihän tässä ollenkaan tuu kiire hankkia uutta paikkaa :)

Posti toi eilen kivoja juttuja, hihi GTA IV. Ainoo vika tässä on se ettei tää paska toimi :---) Hain myös Heaven's Basementin lipun ja aloin oikeesti oottaa tota keikkaa. Kuuntelin niitten koko tuotannon ekaa kertaa läpi eilen ja taisin rakastua. Oon myös löytänyt muutaman bändin uudestaan, niiin paljon rakkautta ;_; Disturbed ja Volbeat. ♥

Ajatukset pyörii muutenkin ihan väärissä asioissa ja ihmisissä. Pitäis olla tyytyväinen tähän mitä on eikä aina vaan ajatella liikaa. Oon maailman huonoin menemään eteenpäin, löydän aina jotain millä pitää kiinni menneisyydestä ja jotain minkä takia kaivata sieltä jotain. Vaikka tiedänkin ihan helvetin hyvin ettei siihen oo paluuta, eikä asia tuu enää olemaan ennallaan. Toisaalta ihan hyvä. Kai mä pidän vaan kiinni siitä kivusta.

My blood begins to boil, a celebration to the night

Mulla on kerrankin oikeesti ihan tosiaan hyvä fiilis. Ilmeisesti krapula sopii mulle, ei oo ikuisuuteen näin paljoo jaksanu hymyilyttää. Eilinen oli parasta, muutamaa välikohtausta lukuunottamatta. Kerrankin tuntuu siltä et oon oikeesti saanut nollattua kaiken. Meillä oli siis tuparit, ja siellä kaikki joiden kanssa oikiasti uskaltaa olla oma itsensä ja antaa ajan vaan mennä. En oo ikuisuuteen nauranu näin paljoa. Mulla ei oo yhtäkään kuvaa koko illalta, varmaan ihan hyvä etten ees yrittänyt kuvata koska saatoin olla minä ketä täälä rikko tavaroita. Hups.

The music keeps me up all night
Cause I'm full of lust
Come with us
Run for your lives

I'm only lonely when the music's over
Lonely when you're going home

Alkuviikko meni niin kuin yleensäkin, töissä vaan. En vieläkään ymmärrä minkä takia hyville ihmisille pitää aina antaa se kaikkein vaikein polku mitä kulkee. Ihan tosissaan en pysty ymmärtämään että tätä paskaa sataa edelleen mun ja mun perheen niskaan, alkaa pikkuhiljaa riittää. Toivon et tän tulevan viikon aikana kaikki järjestyis ja ehkä voisin saada jonkunlaisen mielenrauhan. 

  Koska rakastan kuvata omaa naamaani. Kärsikää näistä :3

 Riehuttiin Maran kans, kauneus on yliarvostettua. ♥

Ilmeisesti oon jonkun kanssa jonkunlaisia teekutsuja vietelly.

Dont you be sad, but Im the best that you've had

Piupau, tulkaa joku piristämään mua tänne? :3 Kierin täälä kissan kanssa ympyrää ja mietin et mitämitämitä. Koska ei mitään. huoh

Oon nyt ollu muutaman päivän työssäoppimassa ja oon viihtyny tosi hyvin. Mukavaa porukkaa ja opin asiat nopeesti, uskon et tää järjestyy täst vielä :) Selvittelin ryhmänohjaajankin kanssa vähän mun tilannetta, ja tarpeen vaatiessa saan suorittaa mun näytöt vaikka vasta kesällä, kunhan en nyt ota mistään ylimääräistä stressiä. Kerrankin voin sanoo siis siitäkin ihmisestä jotain positiivista. Koitan kuitenkin nyt saada kaiken hoidettua ajallaan, muuten mietin liikaa ja siitä ei tuu mitään.

Viimepäivät on taas ollut tosi vaikeita mulle itteni kanssa, en osaa olla. Tiedättekö miltä tuntuu kun ei uskalla päästää masennuksesta irti? Tuntuu kuin siinä samalla menettäis kaiken itsessään, kaiken tutun ja turvallisen, vaikka se onkin se sama asia mikä saa sut haluamaan kuolla. Mä en tiedä miten päästää irti, pelottaa olla ilman. En mä osaa elää ilman sitä. En oo osannut seitsemään vuoteen, miten mun yhtäkkiä pitäis pystyä?

En mä silti halua sitä oloa, en ihan oikeasti. Tekisin periaatteessa mitä vaan että se loppuis. Ja samaan aikaan pelkään vitusti sitä että entäs sitten, kun oonkin joskus ehkä onnellinen? Mitäs sitten kun putoan sieltä, putoan helvetisti kovempaa kuin ennen. Ja se tulee sattumaan niin paljon etten usko että nousen sieltä. Mun on pakko purkaa tätä tänne, koska en osaa puhua tätä kaikkea ääneen vaikka kuinka yrittäisin. Joskus harvoin saatan jopa toivoa että oisin normaali.

Tää ois nyt siis tässä, mitäköhän helvettiä mekin luultiin

Hihhei taas :) Viikko sitten kirjottelin viimeks, eikä tässä oikeen oo tapahtunu ihmeempiä Aikalailla oon ollu kotona, ei oo oikein koulu inspannu taas vaihteeks.. Tiistaina alkaa työssäoppiminen niin pakko ottaa itteeni niskast kiinni. Jos kaikki menee siellä hyvin nii mulla on kesätyöt varmaa, muuten iskee aika paha paniikki.. Muttaa kyllä mä tästä taas nousen, en voi antaa itteni taas romahtaa.

Mua on viimeviikkoina tosi paljon pelottanut se, että vajoon pikkuhiljaa taas alaspäin. En tiedä onko sitä huomannut täällä blogin puolella, mutta mulla on oikeesti mennyt yllättävän hyvin itseni ja kaiken muunkin kanssa. Oon ollut suht tasapainossa ja oon ollut oikeesti onnellinen, ainakin luulen niin. Nyt on taas ollut niitä päiviä, että joudun tosissaan etsimään syytä siihen et jaksan herätä seuraavaan päivään. Ja ei, se ei ole yhtään sen helpompaa kun ennenkään. Toivottavasti saan tän kaiken taas kokoon, en tiedä kestäisinkö sitä paskaa enää. Nyt ainakin tiedän ketkä mun ympärillä oikeesti on niitä jotka välittää, niitä ketkä jaksaa seistä mun vierellä edelleen. Tiedätte keitä olette, ootte niin rakkaita. ♥

Parin viikon päästä ois tuparit, semisti mietityttää mitähän siitäki tulee mutta ei kai tässä..:D Hyvä porukka kasas niin ei kai siitä kauheen pahaakaan voi tulla. Kiva nähdä pitkästä aikaa muutamia, vihaan välimatkoja.

Martin on kotiutunut tosi hyvin, tänään kun hain pikkusen hoidosta kotiin niin se selvästi lähti innoissaan mun mukaan. Näitä pitkäkarvasen kissan haittoja, tota karvaa löytyy ihan joka paikasta. Oikeesti, ihan joka paikasta. Jos tääkin ongelma ratkeis kun siltä toi pentukarva lähtee kokonaan..

Ei mulla taaskaan oikeesti oo mitään asiaa, kunhan pälätän. Kiva jos jaksatte lukea :3

Higher, faster

Huups, mulla on vähän jääny tää postaaminen, koitan parantaa tapani..! Viime kerran jälkeen on muuttunu tooosi paljon. Sain työssäoppimispaikan, muutin omaan asuntoon ja tänään Martin kotiutu meille. On ollu koko ajan ihan hirvee kiire ja tuntuu etten osaa enää edes kirjottaa, enkä ees tiedä mistä mun pitäis alottaa!

Muutettiin siis Julian kanssa viime viikon maanantaina, nyt meillä on söpö pieni asunto. Kaks makuuhuonetta, iso keittiö, kylppäri ja parveke. Tää on meille just täydellinen :3 Koko lomaviikko meni oikeestaan kamoja purkaillessa, nyt alkaa kaikki olla pikkuhiljaa paikoillaan. Vähän nyt jos jotain pientä pitää säätää, esim. parveke sattuu olemaan täynnä pahvilaatikoita... no, anyway. Teen tästä sit erillisen postauksen ku saadaan kaikki oikeesti kuntoon ja aikaseks kuvata täälä jotain :D

Perjantaina olin Nosturissa kattomassa Amaranthea, asdfgh en löydä sanoja ♥ niin täydellistä. Jonotus parhaassa seurassa, oli kiva nähä muitaki :) Jossain vaiheessa tais papukaijavalkkarit nousta päähän ja mulla oli ihan hauskaa.. Onneks oon sosiaalinen päisäni, ois muuten jääny muutamiin tutustumatta! Keikka itessään oli oikeesti täydellinen, settilista alusta loppuun oli parempaa ku osasin oottaa. Elize ei mun mielestä ollu ihan parhaimmillaan, mut ei se ainakaan mua haitannu. Edelleen vituttaa se että Andy lähti syksyllä, mutta ei nää ois voinu parempaa jätkää ottaa siihen tilalle.

Perjantaina mun piti sit ajautua takasin Hämppään, mut päädyinkin viikonlopuks Pinjalle. Tänään tultiin sit kyydillä meille, ja Martin muutti tänne. Maailman sulosin kissa, rakastan :3

No tresspassing thats what he said

Ois liikaa kirjotettavaa ja silti ei mitään. Oon ollu ihan kujalla viimeset kaks viikkoa, en muista puolestakaan tästä ajasta mitään. Päivät oon koulussa ja illat istun äitin seurana sairaalalla, jos jotain muuta teen ni yöt menee kaljan kanssa. Ei täst tuu taas mitään. Oon ylpee että sain ees hankittua työssäoppimis paikan, jotain ees saanu tehtyä!

Muutto olis kolmen viikon päästä, stressaa ihan liikaa. Turhia mutkia tullu tähänkin asiaan ja en vaan jaksais selvittää. Pakko se kai on, tuskin kukaan tätä mun puolestakaan tekee..Onneks asioilla on yleensä tapana järjestyä ees jotenkin parhain päin.

Tälle ajalle on mahtunu tosi paljon hauskojakin asioita ja iltoja, on ollu kiva nähä muutamia ihmisiä pitkästä aikaa ♥ Ja tutustua joihinki paremmin, hauska tunne kun voi jonkun seurassa olla ihan oma ittensä vaikkei ees tunne kunnolla. Oon myös selvittänyt ne muutamat mua vaivanneet ihmissuhde asiat ja oikeesti, tää on niin paljon parempi näin. :) Mulla olis liikaa kuvia mitä tekis mieli julkasta ihan vaan koska naurattaa liikaa, mut luulen et sitä ei muutamat ihmiset ihan kauheesti arvostais...:D

Sain mun Bullet for my Valentinen lipun myytyä, onneks. Vituttaa ihan tajuttomasti et jouduin myymään sen mut ei voi mitään, pakko laittaa asioit tärkeysjärjestykseen.. Amaranthen keikastakaan en enää oo varma riittääkö rahat, toivottavasti nyt saisin jotain järjestettyä :)

Mitä jos tää on hirveä virhe
Ja rakastun helvetisti

 Täällä pyörii pieni piiri
Mäkin oon tunnettu tuuliviiri
Joskus mä tahdon saada ton jätkän
Ja toisinaan taas vaan unohtaa sen
Täysin unohtaa sen

Sä katsot silmiin ja valehtelet

Oon ollut kirjottamassa kiusauspostausta nyt jo pienen ikuisuuden, ja silti se jää joka kerta pyörimään tonne luonnoksiin. Aattelin kirjottaa tän nyt alusta asti ja sillä fiiliksellä mikä mulla nyt pyörii päässä. Kerrankin saatan puhuu asiaa, miten sen sit haluaa ottaa.

''No hei se oli läppää älä ny vittu suutu''

''Ei sitä haittaa jos me huudetaa, ei kukaan nyt niin heikko oo et tollasesta loukkaantuis''

Mä tunnen niin paljon ihmisiä, joita on kiusattu edes osan aikaa elämästään. Toisia aina, toisia ehkä vuoden sieltä tai täältä. Sillä ajalla ei oo niin merkitystä, se satuttaa _aina_ ihan vitusti. Ja voisin vannoa että jokainen kiusattu, joka sanoo ettei oo ottanut niitä sanoja, tönimisiä ja juoruja itteensä, valehtelee edes vähän. Jokainen toki kokee sen eri tavalla, ja toisilla itsetunto on korkeempi ja sietokyky parempi. Mut silti, se tuhoo ihmisen sisältä. Luultavasti paljon pahemmin kun ykskään sitä tekevä vois kuvitellakkaan.

Jos kiusaamiseen saa apua, se ei ehkä pilaa sulta koko elämää. Se saattaa loppua ajoissa ja asiat saattaa mennä vielä oikein päin, ehkä joku päivä kyseiselle ihmiselle vielä kehittyy terve itsetunto. Entäs sitten kun sitä kiusausta kestää vuosia? Tai se on niin pahaa, että oikeesti tuntuu siltä että on täysin turha? Päivästä toiseen, aina lisää sitä samaa paskaa. Toisille se on hauskaa, juttu mitä heitetään koulussa ja pitäydytään erossa siitä jokapäiväsestä pänttäämisestä, kun eihän sielä koulussa voi muuten ees olla jos ei vähän kehitä hauskaa muitten kustannuksella. Ne ihmiset, joille huudellaan, syrjitään ja pahimmassa tapauksessa oikeesti fyysisesti lähestytään, ne tekis mitä vaan että se loppuis. Mitä vaan, että vois oikeesti käydä koulua rauhassa. Mitä vaan, ettei niiden tulevaisuus olis pilalla, ettei niiden henkinen psyyke olis pilalla. Ihminen, joka on kestäny sitä samaa paskaa jo vuosia, kuullut joka päivä siitä ettei riitä tai että ei näytä siltä miltä pitäis, kärsii siitä vielä vuosien päästä. Tiedän liian monta esimerkkiä tästä. Niitä ihmisiä, jotka ei monen vuoden jälkeenkään kiusaamisesta pysty olemaan sosiaalisissa tilanteissa. Ei pysty luottamaan ihmisiin, ei pysty luottamaan itseensä. Masennusta, itsetuhoisuutta, paniikkihäiriöitä. Mä en usko että ykskään koulukiusaaja tajuaa sitä että oikeesti, sillä kun sä vähän seiskaluokalla huutelet toiselle mukamas niin hauskasti, sä saatat satuttaa sitä toista niin paljon ettei välttämättä oo koskaan kykenevä elämään täysin normaalia elämää itsensä kanssa. Etkä sä koskaan oikeesti toiselle huudellessas voi tietää mitä kaikkea sen elämässä on meneillään jo valmiiks, miten vaikeeta sillä voi olla muutenkin. 

Kiusaamiseen puututaan mun mielestä kouluissa nykyään vielä vähemmän, kuin vaikka sillon ku olin ite ala-asteella. Musta tuntuu ettei se nykyään enää kiinnosta niitä, ketkä asialle vois jotain tehdä. Kaikki on jo antanu periks. Mun mielestä se suurin vastuu on aina vanhemmilla, pitäis pystyä kasvattaan omat lapset niin että niillä on ees jotain kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Ja siis oikeesti, ihan pienet lapset osaa nykyään olla toisilleen kamalia.Jos sä kysyt eskari-ikäiseltä lapselta, että mitä sulle kuuluu ja miten eskarissa menee, niin vastaus ei todellakaan sais kuulua että ''ei kuulu kauheen hyvää kun kukaan ei leiki mun kanssa ja muut siellä sanoo mua tyhmäksi.'' Mä en ymmärrä, mikä voi mennä niin pahasti pieleen kasvatuksessa että siinä vaiheessa kun lapsi oikeesti ei vielä tiedä asioista, eikä oo edes kovin montaa vuotta osannut puhua, mennään tuhoamaan toista. Tottakai kaikkien koti-olosuhteet on erilaiset, ymmärrän liiankin hyvin. Mut oikeesti, jumalauta ei.

Mua on itteäni koulukiusattu aina kasiluokan loppuun asti. Oon myös yks niitä ihmisiä, jotka vielä tänäpäivänäkin, monta vuotta sen jälkeen, kieltää sen tapahtuneen jos siitä kysytään. En mä tästä ääneen pysty puhumaan, en kenellekkään. Viime viikolla vastasin ask.fm sivulla yhteen kysymykseen, jossa päädyin sitten kertomaan että mua on kiusattu. Yks mun parhaista kavereista istu siinä vieressä ja kysy tosiaan mitään tietämättä, että onko mua muka joskus kiusattu. Oon tuntenut tän ihmisen jo vuosia ja me nähdään päivittäin. En sanonut muistaakseni mitään, en halua puhua asiasta. En puhu siitä ääneen, koska mua hävettää. Mua hävettää se, että annoin sen tapahtua. Se, että oon edelleen sitä mieltä että jollain tasolla se on ollut mun itseni vika. Vaikka mä tiedä, että se vika ei ikinä oo siinä kiusatussa. Silti mun itsetunto on edelleen niin pohjalla, että etsin niitä vikoja itsestäni. Mun on todella vaikeeta luottaa ihmisiin. Mun on edelleen todella vaikeeta kävellä mun kotipaikkakunnalla vaikka kotoa kauppaan, mun on pakko varmistaa monta kertaa näkyykö vanhoja tuttuja. Jos näkyy, meen toiseen paikkaan. Vaikka oon koittanut päästä siitä yli ja näyttää sen, että uskallan olla oma itteni, en pysty siihen. Toivon todellakin, että tää joskus vielä helpottaa, että mä joskus vielä voisin olla normaalisti isossa porukassa. Että mä voisin joskus ollessani yksin uudessa paikassa, uskaltaisin olla sellainen ku oikeesti olen.

En tiedä miks ees kirjotin tän, oli ehkä pakko purkaa. Tää varmaan kuulostaa tosi samalta kun kaikki tähän aiheeseen liittyvät kirjotukset aina. En usko herätteleväni tällä ketään, ei mun kirjotustaidot riitä sellaseen. Mut toivon et jokainen, jota kiusataan tai on joskus kiusattu, oikeesti ois niin rohkee että kertoo siitä jollekkin. Ihan kenelle vaan. Sen kanssa ei saa jäädä yksin, ei koskaan. Jokanen ansaitsee elää niin ku itse haluaa, ei muitten ehdoilla. Ei niin, että joku toinen pilaa sen ennen kun se ehtii edes alkaa. Tunnen niin monta niin vahvaa ihmistä, jotka kaikesta tästä paskasta huolimatta jaksaa edelleen yrittää vaikkei aina oo helppoa, enkä voi sanoo muuta kuin että ootte ihan mahtavia ja niin rohkeita ♥ 

Sun kädessä on maailma, jossa mut tehtiin lasista

En oikeen tiiä mistä kirjottaa. Oon ollu ihan hajalla koko viikon, syistä mitä en halua avata paljoa sen enempää. Liian rakas ihminen on sairaalassa ja tunnen niin suurta vihaa sitä jotakuta kohtaan, kuka tän kaiken on aiheuttanut. En jaksais.

En edes muista mitä muuta tällä viikolla on tapahtunut, ainoostaan eilisen. Näin pitkästä aikaa ihmisiä, oli lasten mehukestit sekostustikuilla ja ilman, oli kivaa ♥ Saatoin olla ehkä vähän nolo ja nyt kaduttaa, mulle ei pitäis antaa puhelinta yhenkään bissen jälkeen. Ehkä ihmiset antaa tän mulle vielä anteeks...

Nyt ois viimenen viikko atto-aineita koulussa, ja sen jälkeen takasin keittiöön. Mulla on käsi ihan paskana, pelottaa etten pysty sillä tekemään mitään. Toivottavasti tää tästä järjestyy. En oo ihan varma meneekö mun kurssit edes läpi, mulla on ollut sen verran poissaoloja kuitenkin vaikka kaikki syystä. 

Mut jos tähän loppuun jotain ilosempaa, saatiin Julian kanssa asunto! Päästään viimeinkin muuttamaan maaliskuussa, oon niin innoissani! Vaikka mun koulumatka piteneekin tosi paljon ja kaikki muuttuu aika radikaalisti, niin uskon et tää on joka tavalla paras ratkasu. Tarviin niin paljon omaa tilaa ja rauhaa, täälä se ei oo mahollista. Koskaan ei tiiä jos joku valvoja pamahtaa ovesta sisään omilla avaimillaan, tai koska toi eteinen on täynnä remonttimiehiä kun koitat nukkua. Ihanaa päästä omilleen :3

Kamala kuva, ja kamalan vanha.

 Mutta ikävä kesää ja mau ♥

paras nainen.

I've been thrown down run around
Beaten 'til I hit the ground
Telling you right now that it's over
There's no room for mistakes
All the cards are in place
Say what you will but say it to my face

 

 I won't be broken
I won't be tortured
I won't be beaten down
I have the answer
I take the pressure
I turn it all around

 

 You can't convince me to change
We ain't on the same page
I've had my fill now there's nothing but rage

Hell is still open, made just for people like us

Pelottaa olla onnellinen. Oon sanonut sen täällä aiemminkin. Nyt viime päivät mä olen oikeasti ollut. Asiat menee pelottavan hyvin, ja muutaman kuukauden päästä ne voi olla ehkä paremmin ku koskaan. Tai ainakin tosi erilailla. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, mulla on sillon oma koti. Se mistä oon haaveillu jo niin pitkään. Ja kissa. Ja maailman paras kämppis. Oon sanonut noin ennenkin, mut Julian kanssa tää toimii paremmin kun kenenkään kanssa ennen, ärsytetään toisiamme tarpeeks että tullaan toimeen. Tai jotain. Olet ihana ♥

Se ihmissuhde asia mistä puhuin viime postauksessa ei muuten selvinnyt mihinkään suuntaan. Enkä mä edes tiedä mihin mä haluaisin että se päätyy, mut vituttaa ihan suunnattomasti kun en osaa suhtautua. En osaa antaa olla. Tiiän että tää selviää vielä joskus, mutta se että kauan siihen menee, ni en vaan voi tietää. Asdfg

Meillä on koulussa enää 2 attoviikkoa, ja sen jälkeen pitäis mennä takasin keittiöön. Mua ahdistaa se ihan liikaa, meijän ryhmänohjaaja on harvinasen syvältä jostain :---) Maaliskuussa alkaa työssäoppiminen eikä mulla oo mitään käsitystä missä mä sen teen. Pelottaa. 

Ainiin, tänään 8 vuotta Dave Lepardin kuolemasta. RIS ♥

In my dreams I make you smile

Mulla ei taaskaan oo mitään asiaa. Tää viikko on ollut niin turha. Ainakin nää viimepäivät. Maanantaina olin Julian päättötyömallina, ja sain taas parhaan värin takaisin ♥ Tiistaina kävin moikkaamassa Pinjaa pitkästä aikaa, toivottavasti seuraavaan kertaan ei mee taas yhtä kauan..

 En oo siis koko viikkona ollut koulussa, oon ollut vähän kipeenäkin. Tänään mulla on aamusta asti ollut sellanen olo, että en jaksa ketään enkä mitään. Nyt iltaa kohden tää pikkusen helpottaa, ja nyt alkaa vaan tuntua siltä että se on tää tylsyys ja yksinäisyys mikä tappaa mut tänne vielä joku ilta. 

Huomennakaan en usko että pääsen kouluun asti, tiedän nyt jo ettei tästä nukkumisesta tuu mitään. Huomenna pääsee onneks kotiin, ja sielä saan olla oikeesti rauhassa ja miettiä asioita. Mun on pakko saada selvyys muutamaan asiaan, mä en jaksa roikottaa turhia ihmissuhteita perässä ja antaa niiden viedä mua maahan. Mua pelottaa koko ajan, koska menetän jotain oikeesti tärkeetä.

Summertime it's been a while,

Cant see the sun just want to hide

In my dreams I make you smile,

No drinks - they only make me cry

Teach them how to see through my eyes

Se pieni onnen tunne, kun saa kävellä yksin pitkin katuja pimeessä, eikä ole edes enää ihan varma missä on. Tai kun viimein näkee jotain tuttua, jotain missä joskus oikeasti oli sitä jotain. Ja voi tuntea kaikki ne naurut, muutamat pikkuriidat ja sen läheisyyden. Ja kesän. Tupakka tuoksuu ja vettä sataa, melkein kun ois syksy. 

Sillon kun biisin sanat iskee jokaiseen kohtaan sussa, niin kovaa että tuntuu kuin taju lähtis. Siinä voi joko hajota tai hymyillä, ite mä valitsen usein molemmat. Ainakin tänään. Mietin eilen, onko mulla edes syytä olla surullinen? Ei mulla oikeesti ole. Oon onnellinen, ja silti niin hajalla. Tai oonko mä enää edes hajalla, toivonko mä vaan että olisin? Koskaan ei voi oikeesti tietää. Oon sitä mieltä, ettei tunteita pysty koskaan oikeesti täysin ymmärtämään.

Onko kukaan teistä muuten koskaan tosissaan miettinyt, kuinka monta kertaa kuolemaa voi oikeesti huijata?

Feel the burning of illusion
with no other place to hide

I need you I feel you
unbind me tonight
Don't leave me deceive me
just tell me it's right

 Another round of paranoia
covered up in sweetend shame
I tried the darker and the brighter
but who cares it's all the same

Takes a pill to make it disappear

Miltä sillon tuntuu, kun ei oikeesti tunnu yhtään miltään? Mä en tiedä onko tää hyvä, vai huono. En osaa päättää sattuuko vai ei, onko oikeesti hyvä olla vaiko ei. Haluan olla yksin, ja silti hajoan jos oon hetkenkin rauhassa. Pelkään itteäni, eikä se oo koskaan ollu hyvä merkki. Mun ei pitäis antaa itteni vajota. Tai ehkä se ei ookkaan enää mun päätettävissä?

Jos kaikki olis oikeesti hyvin, ei se tuntuis varmaan normaalilta. Ei se tuntuis ees oikeelta, en pystyis olla. Ja kuitenkin pelkäisin liikaa sitä hetkeä, että se kaikki kaatuu taas päälle. Ja nyt kun se taas oikeesti tapahtuu, kaikki tuntuu pikkuhiljaa romahtavan, en silti tiedä miten olla. Vaikka oon ollut tässä tilanteessa niin monesti ennenkin. Ja vaikka mulla olis tällä hetkellä kaikki, minkä takia olla onnellinen. Pelkään sitä, koska on oikeesti se viimeinen kerta kun annan tän tapahtua, kaiken kaatua. Koska mä en oikeesti enään pysty pitämään itseäni kurissa, ja silloin se on oikeesti ohi. 

Tavallaan kaipaan sitä kaikenaikaista ahdistusta, pelkoa ja epätoivoa. En mä osaa elää enää muutenkaan. 

 I don't know what you've been goin' thru
It's been great I surely will miss you
But I don't need no sympathy from you
It's so frightening when dreams do come true

Standin' on the verge of insanity
Standin' on the edge of being free
Standin' on the verge

 I confess I can't remember what's true
Out of sight, out of mind that won't happen to me n' you
Same old situation
Sad but true

A passion crime, to take what's mine

Tää vuosi alkokin sit vähän eri tavalla kun oli tarkotus...jos nyt lopettais vaikka tän juomisen oikeesti hetkeks aikaa. Rappio kutsuu liikaa, eikä muuallakaan oikeestaan oo hyvä olla. Ehkä siinä se suurin syy miks pitäs antaa nyt just nimenomaan olla. Nojoo, huomena jatkuis sit oikeesti taas koulu ja vois koittaa laittaa itteni taas kunnolla järjestykseen, ihan oikeesti kaiken.

Oon antanut itteni vajota siihen tilaan, mihin kerran ihan tosissan lupasin etten enää joudu. Mä en haluais olla se, ketä on riippuvainen ihmisestä ketä ei oikeesti oo edes periaatteessa sun elämässä läsnä. Ja okei, vaikka oiskin, silti se on liian vähän. Mikään ei mee oikein kun mielessä liikkuu vaan ne vanhat lauseet, hymyt, kosketukset. Tuntuu siltä että kuljen jonkun helvetin verhon takana. Sen takia oonkin päättäny että annan tän oikeesti nyt olla. Muutenkaan tästä ei varmasti ikinä tulis mitään, sillä kokemuksella mikä mulla tästä on. Enkä mä oikeesti tiedä haluaisinko edes. Ei musta ehkä oo muille oikein mitään, kun en mä riitä itellenikään.

 

Mulla iskee myös keikkakriisi.. Liikaa kaikkea mihin haluis mut ei vaan oo varaa. Päätin nyt että skippaan Santa Cruzin ja Reckless Loven tulevia keikkoja, vaikka tahtoisinkin ihan tajuttomasti mennä. Samoin taitaa jäädä All time low väliin, koska mun on vaan päästävä näkemään Bullet for my Valentine ♥. 28.2, sitä ootellessa. Herra Ylppö & Ihmiset Nosturissa maaliskuussa, kiinnostais kanssa, en oo niitä koskaan nähny kunnolla livenä. Mun oli tarkotus tehä festarisäästöjä mut en tiiä mihin ne sitten on kadonnut...

Oon miettinyt ihan liikaa sitäkin, että mitä mä sitte teen kun mä valmistun? Okei, tiiän että siihen menee vielä yli vuosi. Silti musta tuntuu nyt jo, et mulla on kauhee kiire ja et päätöksiä pitäis olla jo.. Ja mä oikeesti haluan niin paljon kaikkea, että pelottaa et päädyn siihen etten loppujenlopuks jatka mihinkään. Ja tyydyn tähän, mitä en oikeesti halua. Tai jatkan tästä johonkin sellaiseen, mikä mua ei oikeesti sitte kiinnostakaan. Asdfghjk. Pitäis osata ottaa rennosti ja antaa asioitten vaan mennä, miettiä tätä asiaa oikeesti vasta ehkä syksyllä.

Anteeks tää oman naaman määrä...koittakaa kestää :)

   Hopefully you'll get what you wanted
And hopefully you'll get what you need
The taste of blood is always lonely
Cuts you like a heart of steel 

 When something is broken
Left wide open
Don't say you need me

Red is like you always told me,

The color of what is real

Sun voimasi mua testasi, se koittaa viedä mut taas harhaan

Haluisin vaan paeta mun omia ajatuksia. Mua sattuu liikaa, että pystyisin edes ajatella. Enkä edes tiedä mitä mun pitäis ajatella, kaikki on auki. Oon aika varma että en koskaan tuu saamaan mitään selvyyttä näihin asioihin, vaikka en muuta tahtoiskaan. Mut se ei taas kerran oo mun päätettävissä. Tuntuu että osaan vaan sotkee asioita, ihan ku ne ei olis jo olleet tarpeeks palasina. Tää on yks niitä postauksia mitä ei koskaan pitäis julkaista, ja mitä tuun varmaan häpeemään. Tuntuu vaan siltä että pakko. Ei voi jaksaa

Järki lyö tunnetta turpaan

En oo saanu aikaseks kirjottaa nyt yhtään mitään. ikuisuuteen. Ei mulla nytkään mitään erityisempää, pakko vaan purkaa asioita ees johonkin. Vaikka musta tuntuukin etten mä voi tänne oikeesti kirjoittaa mistään, tuntuu jotenkin väärältä. Joku vois tulla kertomaan mulle mitä mun pään sisällä tapahtuu?

Koko joululoma meni kotona äitin kanssa, ja en ihan tosissaan tehny yhtään mitään. Mä en oo se ketä osais olla yleensä ees kahta päivää vaan paikallaan, hermot menee yleensä jo samana iltana ihan viimestään, jos ei mitään oo saanu aikaan tai tehtyä. Tuntuu että nää päivät vaan hukkuu multa.

Joulunakin oltiin sit tosiaan ihan vaan kotona ja kahestaan. Tehtiin niitä tavallisia, katottiin huonoja leffoja telkkarista, saunottiin, syötiin ja avattiin lahjoja. Sain aikalailla vaan vaatteita, enkä mä oikeestaan muuta halunnukkaan. Uus kahvinkeitin oli kanssa jees, edellinen meni rikki just ennen lomaa :D

Uutenavuotena tulinki sit takasin Hämeenlinnaa, ja eilen tais oloista päätellen olla hyvätki bileet.. Porukkaa oli ihan kivasti, ovista tuli ja meni ihmisiä. Käytiin ampumassa raketteja, ja hyi mä vihaan niitä vaan niin paljon.. Porukka alko vähenemään aamua kohti, ja kuuden jälkeen meitä ei sit ollutkaan enää kun kaks hereillä. Pääsinki nukkumaan vasta joskus ennen yheksää, ja hienosti heräsin jo yheltätoista. Koko päivän oon vaan jumitellu ja koittanu nukkua, mut ei ni ei. Muutama tunti sitten päästiin Julian kanssa jo lähtemään keskustasta meille päin, vaikkei tosiaan oiskaan jaksanu.. :D ehkä nyt vois hetken pitää korkin kiinni...ainaki muutaman viikon.

Jos kohta koittais taas mennä nukkumaan, aamulla pitäis nousta kouluun. Oon kyllä aikalailla sitä mieltä et jatkan lomaa vielä tän viikon, sit on kuitenki taas pitkäviikonloppu. Ihan turhia tällaset päivät.

Kuvat on jumissa puhelimessa, tää ei suostu toimimaan mun kanssa niin niitä ei nyt ole  :c