See me falling yeah down and lonely, hear me screaming

Päätin tänään kirjoittaa kirjeen vaikkei varmaan pitäisi. Tehdä selväksi asioita mitä ois pitänyt jo aikaa sitten, vuosia sitten. Ikävä on liikaa ja haluisin pyytää edes osaa tästä anteeks. Ei se tuu mitään muuttamaan, tuskin tuun sitä koskaan edes lähettämään. Mut tää on jo alku, mun ajatukset on selkeemmät. Kenenkään ei pitäis paeta menneisyyttä, ne haavat aukee aina uudestaan jos niille kipeillekkin asioille ei oikeesti tee jotain.

Mulla on muutama isompi postausidea, yks niistä on kaveripostaus jota oon kirjotellut jo oikeesti kohta vuoden. Kahen viikon päästä tulee vuosi tän blogin perustamisesta, hui. Ihme että oon oikeesti jaksanu kirjotella tätä, yleensä tällaset asiat unohtuu multa. Tänne on helpompi purkaa asioita, vaikka aika usein jauhankin täysin samoja asioita eri muodossa. Niin kauan kun niistä kirjoittaminen tuntuu hyvältä niin se on mun mielestä okei, vaikka olis 10 postausta peräkkäin samaa paskaa. Anyway, jotai fiksumpaa tekstiä tulossa toivottavasti jo viikonloppuna. :--)

What if I never hold you, or kiss your lips again

Tänään mä päätin unohtaa ne ihmiset jotka eivät mulle kuulu, 

ne jotka eivät anna itsestään mitään, ne ketkä tuottaa vaan ikävää. 

Mä päätin että musta tulee onnellinen.

Täydellisyyttä on istua auringossa kerrostalon katolla, 

polttaa ketjussa ja huutaa puluille Hanoi rocksia. 

Tai toisen päivänä istua samalla paikalla ja puhua sen tärkeimmän kanssa kaikki asiat 

niin kuin ei oltais nähty ikuisuuteen.

Eikä se haittaa jos vanhemmat lasten kanssa katsoo vinoon, 

kuusen alla on hyvä olla. Kevyt päivä känni on jees, rappioituminen vei rahat.

 Mulla on maailman parhaat naiset mun ympärillä.

My love is like a fucking disease

Oon ollut viimesen viikon oikeesti vaan kotona, ja tajusin nyt vasta miten paljon tässä on päivät menny eteenpäin. Tuntuu että oisin mukamas koko ajan tehnyt jotain mut tarkemmin ajateltuna en ole. Täällä on koko ajan ollut ihmisiä piristämässä ja illat on olleet aika...mielenkiintosia. Nyt vois tosissaan alkaa ryhdistäytyy tän kaiken kanssa ja palauttaa esim. normaalin vuorokausirytmin. Mitä nyt taas tänäänkin menin aamulla kaheksalta nukkumaan ja heräsin siinä puoli viiden aikoihin. Huomenna jatkuu koulu, jos sillä sais vähän rytmitettyä.

Oon viimeaikoina huomannut sen miten paljon kaikki vanhat asiat vaikuttaa edelleen mun itsetuntoon ja käyttäytymiseen. En uskalla sanoa asioita suoraan, pelkään että romahdan. Tiedän ettei tästä tuu mitään jos vaan ajattelen samat asiat sata kertaa päivän aikana, enkä tee niille mitään. Vihaan ihmissuhteita, koko ajan turhaa draamaa pään sisällä.

 Mulla ei taaskaan ollut mitään järkevää sanottavaa, heittäkää mulle haasteita tai postausideoita. Toteuttaisin niitä oikeesti mielelläni :3

Cut my life into pieces
I've reached my last resort
Suffocation
No breathing
Don't give a fuck if I cut my arm bleeding

Do you even care if I die bleeding
Would it be wrong
Would it be right
If I took my life tonight
Chances are that I might

We dont belong

Tuntuu ettei mikään mee niinku pitäis, osaan sotkea asiat. En edes jaksa miettiä miten nousta tästä, asiat joko järjestyy tai sitten ei. En mä tiedä mitä itse ees voisin tälle kaikelle tehdä, en kai mitään. Oon pilannut taas luottamuksen mulle tärkeimpään, enkä usko että saan sitä tällä kertaa takaisin.

Oon taas pitkästä aikaa kirjotellut omaks ilokseni, mutta en oo valmis julkasemaan niitä edes täällä blogin puolella. En muistanu miten helpottavaa on muuntaa tunteet toiselle kielelle, toisen sanoiksi. Oon löytänyt edes jotain millä paeta kaikkea, kun muu ei enää auta.

Oon saanut muutaman ihmissuhteen korjattua, siinä missä muut on vaarassa hajota. Silti oon onnellinen siitä että asiat on oikeesti saatu puhuttua läpi ja kaikki on paremmin kun hyvin siltä kannalta. Tietyt asiat mua hämmentää enemmän kuin ehkä pitäis, mutta luulen että nekin selviää. Kun vaan jaksaisin antaa aikaa itselleni ja muille.