Her heart wont turn to stone

Hihhulihei, miks oon hereillä? Mulla alkaa koulu vasta kolmelta iltaravintolan takia, ja tietenki ku kerranki oikeesti saisin nukkua ni oon ollu hereillä enemmän ja vähemmän seittemästä asti :--) semisti pelottaa mitä tästä illasta tulee, joku fiksu on päättäny että mut laitetaan tarjoilemaan... Suosittelisin sadetakkei kaikille asiakkaille mun lähellä.

♥ mau

Fiilikset on menny eilen ja tänään niin vuoristorataa, etten enää tiiä missä mennään. Tai menen, kuitenki. Vituttaa ihan pienetki asiat, en pysty ees kattomaan tiettyjä ihmisiä silmiin, oikeestaan ees aattelemaan sitä et joudun näkemään niitä. Kukaan niistä ei oo mulle edes mitään tehny, mulle on varmaan kehittymässä jonkun suuntanen asennevamma tätä maailmaa kohtaan. 

 

Mulla on myös hirvee ikävä tiettyjä asioita mun menneisyydessä. Tiettyjä aikoja ja asioita ihan tästä läheltä, ja sit taas ihan vuosien takaa. Tiedän etten mitään niistä saa enää takaisin, ja osittain se on vaa ihan helvetin hyvä. Tiiän että vaik kaipaan takas niihin paikkoihin, ja kaipaan niitä ihmisiä siellä ja silloin, satuttaisin itteeni vaan niin paljon enemmän jos alottaisin sen paskan taas. Eikä mikään ois enää lähelläkään sitä mitä ennen. Osittain voin syyttää siitä vaan itteeni, et asiat sillon muutama vuosi sitten meni niinku meni, mut joskus käy näin. Muutamalta haluisin pyytää tätä kaikkee paskaa anteeks, ennen ku on liian myöhästä. Mä en vaan tiedä että onko musta siihen, ehkä koskaan.. 

Haluisin niin paljon takaisin tiettyihin päiviin viime kesänä. Haluisin et asiat vois olla parin ihmisen kanssa ees jotain sinne päin, kun ne silloin oli. Joidenkin kanssa kaikki on nyt paljon paremmin kun sillon, ja oon tosi kiitollinen siitä ♥ Viimekesään mahtu muutama sellanen hetki, mitä en koskaan vaihtais mihinkään, ja jotka tulee säilymään mun muistoissa aina, vaikka tapahtuis mitä. Mä luulen että mua myöhemmin hävettää kun joku näistä ihmisistä tulee mulle sanomaan taas että ''hei, luinko just itestäni sun blogista..?'', mut ei voi mitään. En mä tähänkään kaikkea pysty kertomaan, mut suoraan vielä vähemmän.

 

 Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa,
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen,
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin,
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista,
eikä tahdokaan