Dont you be sad, but Im the best that you've had

Piupau, tulkaa joku piristämään mua tänne? :3 Kierin täälä kissan kanssa ympyrää ja mietin et mitämitämitä. Koska ei mitään. huoh

Oon nyt ollu muutaman päivän työssäoppimassa ja oon viihtyny tosi hyvin. Mukavaa porukkaa ja opin asiat nopeesti, uskon et tää järjestyy täst vielä :) Selvittelin ryhmänohjaajankin kanssa vähän mun tilannetta, ja tarpeen vaatiessa saan suorittaa mun näytöt vaikka vasta kesällä, kunhan en nyt ota mistään ylimääräistä stressiä. Kerrankin voin sanoo siis siitäkin ihmisestä jotain positiivista. Koitan kuitenkin nyt saada kaiken hoidettua ajallaan, muuten mietin liikaa ja siitä ei tuu mitään.

Viimepäivät on taas ollut tosi vaikeita mulle itteni kanssa, en osaa olla. Tiedättekö miltä tuntuu kun ei uskalla päästää masennuksesta irti? Tuntuu kuin siinä samalla menettäis kaiken itsessään, kaiken tutun ja turvallisen, vaikka se onkin se sama asia mikä saa sut haluamaan kuolla. Mä en tiedä miten päästää irti, pelottaa olla ilman. En mä osaa elää ilman sitä. En oo osannut seitsemään vuoteen, miten mun yhtäkkiä pitäis pystyä?

En mä silti halua sitä oloa, en ihan oikeasti. Tekisin periaatteessa mitä vaan että se loppuis. Ja samaan aikaan pelkään vitusti sitä että entäs sitten, kun oonkin joskus ehkä onnellinen? Mitäs sitten kun putoan sieltä, putoan helvetisti kovempaa kuin ennen. Ja se tulee sattumaan niin paljon etten usko että nousen sieltä. Mun on pakko purkaa tätä tänne, koska en osaa puhua tätä kaikkea ääneen vaikka kuinka yrittäisin. Joskus harvoin saatan jopa toivoa että oisin normaali.